Hallituksen puheenjohtajan tervehdys
Asiakaslähtöistä suunnittelua, toteutusta ja arviointia - ASTA®
Vuosi 2023 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Taloudellisesti toimintavuosi oli hieman parempi kuin edeltävät vuodet. Hyvinvointialueet käyttivät kuntoutuspalveluja tyydyttävästi. Kysynnän epätasaisuus vaikuttaa merkittävästi toiminnan tulokseen ja ennustettavuuteen. Toimintaa ja kulurakennetta on tehostettu ja näin on saatu vähennettyä toimintakuluja.
Toimintavuoden aikana jatkettiin selvittelytyötä siitä, missä muodossa yhdistys tuottaa tulevaisuudessa kuntoutuspalveluja. Loppuvuodesta 2023 päätettiin, että toistaiseksi kuntoutuspalveluja tuotetaan edelleen yhdistysmuotoisena.

VAK ry:lle myönnettiin edelleen valtionavustusta päihteitä käyttävien äitien hoito- ja kuntoutuspalvelujen turvaamiseen. Avustuksen avulla on jatkettu perhekuntouksen kehittämistä. Hankkeen tavoitteena on auttaa päihteitä käyttäviä raskaana olevia, juuri synnyttäneitä tai vauvaperheiden äitejä sekä muuta perhettä ja läheisiä.
Esitän kiitokset yhteistyökumppaneille ja palvelujamme käyttäneille hyvinvointialueille. Erityiset kiitokset haluan osoittaa työntekijöillemme ja hallituksen jäsenille toimintavuonna antamistaan panoksista yhdistyksen hyväksi sekä laadukkaan päihdekuntoutuksen toteuttamisesta.
Lieto 5.3.2024
Kimmo Sainio
VAK ry:n hallituksen puheenjohtaja